Rumentavasta hampaasta ei ole pakko kärsiä. Pahoin kuluneet hampaat.

MIRJA TURUNEN

Esteettinen hammashoito saa ihmeitä aikaan. Vaikka ajan hammas olisi nakertanut purukaluston tyngäksi ikeniä myöten, posliinista syntyy uusi rivi, jolla kehtaa hymyillä. Lohkeaman, puuttuvan hampaan ja värimuutoksen rumentaman etuhampaan korjaus on hammashoidon haasteista vaativimpia. Kauneusvirhe on saattanut kiusata ihmistä vuosikaudet. Hymyillessä käsi sujahtaa vaistomaisesti suun eteen, ja itsetunto kärsii. Ulkonäkö on ihmiselle tärkeä, ja esteettisistä syistä tehdyt hammashoidot ovat yleistyneet laman jälkeen. Television ja viihdeteollisuuden kauneusihanteetkin vaikuttavat. Itsetuntoa vaivaaviin vikoihin voi hakea korjausta, vaikka haaveena ei olisi Kauniiden ja rohkeiden purukalusto.

- Nykyään ihmiset rohkenevat hoitaa ulkonäköään ja henkistä hyvinvointiaan, hammasteknikko Juha Venäläinen sanoo.

Silkkaa turhamaisuutta korjailu ei ole. Hampaan esteettiset viat voivat johtaa jopa psyykkisiin traumoihin. Ulkonäkö huolettaa. Tavallista paikkausta saatetaan lykätä, vaikka siitä on terveydelle haittaa. Näkyvästä kauneusvirheestä halutaan eroon kynsin hampain. Vastaanotolle tullaan saatesanoilla: nyt se tehdään. Maksoi mitä maksoi.

Onnistuneen korjauksen jälkeen ei juuri kuluja surkutella, vaikka esimerkiksi isot implanttityöt eli keinojuuret maksavat tuhansia euroja.

- Harvoin näkee niin onnellista ihmistä.

Purenta korjaantuu samalla

Esteettinen hammashoito ei ole pelkkää ulkonäön ehostamista, vaan siinä korjataan myös purentaa. Jos yksi ylähammas on ulkoneva, vastapuolen hammas alhaalla kallistuu. Jos taas rivissä on aukko, vastapuolen hammas venyy pituutta. Edelleen aukon viereiset hampaat saattavat kallistua aukkoa kohti, ja rivistö heiluu kuin puut tuulessa. Esteettisen hammashoidon vaihtoehdot ovat monet. Oikeastaan kaikessa etuhampaiden hoidossa on ripaus estetiikkaa. Reiät ja värjääntyneet paikat korjataan hampaan väriin sointuvilla yhdistelmämuoveilla, vanhat amalgaamipaikat vaihdetaan muovisiin, huonon hampaan ympärille voidaan rakentaa kokonaan uusi hammas muovista tai posliinista.

Kauttaaltaan rähjäiseltä näyttävä eturivi voidaan korjata ja pinnoittaa uudelleen luonnollisen näköisillä posliinilaminaateilla.

Esteettiseen hammashoitoon luetaan myös hampaiden valkaisu, hammaskorut, oikomishoito ja irtoproteesit, Venäläinen luettelee.

- Mummoproteesikin on esteettistä hammashoitoa.

Korjaajilta vaaditaan kädentaitoa ja silmää

Hammaskaluston esteettisissä korjauksissa saadaan kaunein lopputulos hammaslääkärin ja -teknikon kiinteällä yhteistyöllä.

- Molempien kädentaito ja värisilmä vaikuttavat hyvään lopputulokseen.

Kouvolalainen teknikko Juha Venäläinen ja hänen yrityksensä Hammaslab Oy on tehnyt 10 vuotta tiivistä yhteistyötä hammaslääkäri Markku Lampirannan kanssa. Esteettisen korjauksen esityö alkaa hammaslääkärissä, joka poistaa mahdollisen hammaskiven, ottaa röntgenkuvat ja paikkaa hampaat. Ennen kaunistusoperaatiota hampaiden pitää olla ehjät, koska märkäpesäke voi sortaa korjaukset.

Hionta on tärkeä esityö, sillä sen avulla korjataan purentaa.

Hammaslääkäri ottaa suusta jäljennöksen teknikolle. Venäläisen ja Lampirannan yhteistyössä myös potilas siirtyy teknikon syynättäväksi. Venäläinen kuvaa hammastarhan digikameralla, mutta ei luota pelkkään valokuvaan.

Hän kaivaa esiin suurentavan otsaluupin ja tutkii hampaiden värin sekä yksityiskohdat täpliä ja hiushalkeamia myöten.

Venäläinen on huomannut kokemuksesta, miten tärkeitä ovat pienet nyanssit lopputulokselle. Potilaan kasvot ja hampaat värivivahteineen ovat kuin taideteos, joka on kärsinyt vaurioita ja konservoidaan entiselleen.

Posliinijauheesta syntyy uusi hammas

Rakennettavan hampaan perusväri valitaan 26 värin paletista. Potilas saa katsella peilistä, vertailla ja mallailla. Sen jälkeen teknikko ryhtyy hitaaseen ja pikkutarkkaan käsityöhön. Hän rakentaa posliinijauheesta uuden hampaan, sillan tai kruunun. Viimeiseksi Venäläinen sivelee pensselillä lasitteen hampaan pintaan. Hän tuntee olevansa unelma-ammatissa, jossa saa toteuttaa itseään.

- Saan panna kaikki taitoni peliin, kokeilla muotoja, käyttää värisilmää.

Venäläinen on keksinyt hyödyntää työssään myös intohimoaan valokuvausta. Digikuvaus on avannut uusia mahdollisuuksia koko alalle.

Teknikon kädenjälki kiinnitetään suuhun hammaslääkärin tuolissa. Kun potilas on saanut osallistua esteettisen korjauksen eri vaiheisiin, tyytyväisyys on molemmin puolista.

- Valituksia ei ole juurikaan tullut, pikemminkin kukkia ja halauksia.